Korisjaosto
Joukkueet
Tule pelaamaan!
Korisjaoston kokous 4/2009
Korisjaosto kokoontui syksyn ensimmäiseen kokoukseen keskiviikkona 26.8.2009.
Kaikkia kiinnostavat pelikausimaksut kuuluvat syksyn ensimmäisen kokouksen agendalle. Tällä kertaa päätös maksuista jouduttiin jättämään vielä seuraavaan kokoukseen, sillä taloudesta tarvitaan vielä lisää laskelmia ja rahoista tarvekartoitusta.
Kaudella 2009-2010 TikSissä pelaa kahdeksan juniorijoukkuetta ja Naisten joukkueita on peräti kolme. Lisäksi Kuntokoris ja Ladies jatkavat tuttuun tyyliin. Salivuorot joukkueiden kesken on jaettu ja ne tulevat näkyviin seuran nettisivuille mahdollisimman pian.
Sarjoihin ilmoittautumiset ovat käsillä. Aikuiset ja ABC-junnut ovat jo ilmoittautumisensa tehneet, mutta minit ja mikrot ehtivät vielä: minien deadline on 14.9. ja mikrojen 28.9.
Viertolan koulun valvonta jatkuu samalla periaatteella kuin aiempinakin vuosina. Valvontavuorolista löytyy netistä. Huomaathan, että valvontaohje on päivitetty! Tulosta itsellesi paperiversio mukaan, kun lähdet valvomaan.
TikS maksaa edelleen joukkueille turnauksiinosallistumisavustusta. Maksimisummasta päätetään seuraavassa kokouksessa.
3.9.2009 Susa